Tuli kuopuksen vuoro saada lisää vaatetta. Nyt on menossa jo koko 74 (80), mutta pieniähän nämäkin ovat, kun isompien lasten vaatteisiin vertaa.
Kuopus ei tykkää pukemisesta, varsinkaan pään yli vedettävistä vaatteista ja käsien tunkemisesta hihoihin. Kietaisu- ja väljät mallit ovat parhaita.
Warmly Wrapped, koko 74 hieman pidennettynä haarakappaleista, joten lienee lähellä jo kokoa 80. Kuosikankaat on vaihdettu tai ostettu paikallisen ompeluryhmän ompelukavereilta. Raitatrikoo Kestovaippakaupasta. Voitin tässä myös haluttomuuteni tehdä kietaisubodyja, kun sain kopioitua kaupan bodyista toimivan kiinnityssysteemin.
Sausage Dogin muunnos, koko 74/80 (muokattu). Tämä on mukavan väljä malli ja pääntien kiinnitys on todettu hyväksi käytössä ja pukemisessakin toimii riittävän hyvin.
Tein myös parit housut Alvin -joustofarkkukaavan muunnelmana. Muotoa on muokattu aika reilusti, mutta taskut ja takakaarroke ovat alkuperäisiä. Ensimmäiset ovat Lillestoffin farkkujerseytä.
Tarkoitus oli tehdä valetaskut eteen, mutta leikkasin ajatuksissani oikeat taskut ja ompelin ne sitten tietysti paikalleen. Vyötäröllä ja lahkeissa kuminauhat, toimivat tämän ikäisellä parhaiten. Vyötärökaitale on kivemman näköinen kuin resori, jonka laitoin aikaisempiin farkkuihin.
Toiset housut ovat Metsolasta ostettua joustocollegea. Kiva tehdä vähän erilaisia collegehousuja välillä, ettei aina vain niitä tylsiä perushousuja.
Harmaissa housuissa on pituutta sen verran, että saa kääntää reilusti, jos heti pidetään. Mutta kasvunvara on tässä vaiheessa hyvin nopeasti korjautuva ongelma :).