sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Villejä viikinkejä ja luppakorvakoiria

3-vuotias tykkää taistelu-ukoista. Niihin liittyvät kankaat saavat välittömän hyväksynnän. Jos kankaassa sattuukin seikkailemaan hyväntahtoisia viikinkejä, niin taistelumiekat korjaavat asian ;).

Kankaassa on vilinää riittämiin, joten laitoin hihoihin ruskean raidan hieman rauhoittamaan kokonaisuutta.


Mr. Bear on tämänhetkinen suosikkikaavani pojan paitoihin. Koon 104 mitoitus on aika optimaalinen, toki helmaan lisään pituutta jo siksikin, että teen suhteellisen leveän helmakäänteen, jotta se pysyy aloillaan.

Työkoneetkin ovat ihan kelvollinen kuva-aihe. Tätä kangasta meillä on ollut aiemmin vihreänä ja tilasin sinistäkin, koska kangas on poikkeuksellisen hyvälaatuista printtitrikooksi. Kesän toivossa jo yksi lyhythihainenkin.


Vihaiset linnutkin kelpaavat taisteluteeman henkeen. Vihaisten lintujen ilmeitä oli hyvä harjoitella kameran ja peilin edessä :). Ottobrelta löytynyt raitakangas kaipasi rauhoittavaa osiota ja ruskea etukappale taas jotain täydennystä. Laatikosta löytyi sopiva silitysmerkki.

Olen tekemässä yksinkertaisia rooliasuja erääseen projektiin ja tämä luppakorvakoira on prototyyppi. Aika hyvin onnistui kaavanteossa mitoitus, tämä on 3-vuotiaalle käyttökelpoinen, mutta mahtuu jopa 10-vuotiaankin päälle. Rooliasussa aika hyvä ominaisuus, kun niitä ei yleensä ole järkevää tehdä joka koossa erikseen.



Koiralla jäi änkkäri-ilme päälle eikä kuvauskaan ollut hauskaa, kun olisi pitänyt muka paikallaan välillä pysyä.

Mutta aika söpö luppakorva tämä on <3:
 

2 kommenttia:

  1. Voiko tilata koira-asun?! Tai ehkä joku pehmoinen kisu ois meillä aika kova juttu! ��ven

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Minulla oli jäänyt tämä kommentti huomaamatta, kun en ole ehtinyt aikoihin Bloggeriin. En ompele tilauksesta, mutta jos olet tuttu (ei näy tuo viimeinen sana kokonaan), niin voin pistää korvan taakse :).

      Poista