perjantai 7. maaliskuuta 2014

Pitkän tauon jälkeen


Alkuvuosi meni menojaan ja kohta ollaan jo keväässä. Erinäisistä syistä blogistin virka ei mahtunut näihin talvipäiviin ja ompelukin oli aika satunnaista. Jotakin vaatetta on kuitenkin tässä välissäkin syntynyt ja nyt alkaa taas vähitellen saada langan - tai paininjalan - päästä kiinni.


Luulin jossain välissä, että pojalla ei ole paitoja ja ryhdyin tekemään uusia. Sitten sain kerran hoidettua kaikki pyykit kodinhoitohuoneesta ja totesin, että eipä meillä nyt niin kovin akuutti paitapula ollutkaan ;). Mutta ainahan uusia tarvitaan, entiset kulahtaa ja käy pieniksi.


Siiriä ja Myyryä oli jäänyt pieni pala ja tein siitä niin ison paidan kuin sain ja suureksi ilokseni siitä tuli pojalle ihan sopiva. Suuntaa-antavana kaavana Little Lamb.


Aika söpö siitä tuli <3. Harmaat housut tein jossain välissä Chillax-kaavalla. Kiva malli, joskin näissä on kasvunvaraa vielä reilusti.

Toinen paitaompelus oli tämä tuplahihapaita. Kaava muistaakseni Little Lamb myös. Minä vain leikon näitä oman maun mukaan ja teen nämä pitempänä ja kapeampana kuin alkuperäinen kaava.


Ja toisetkin harmaat housut sain valmiiksi. Ihanaa harmaata joustocollegea resoreita myöten ja kaavapohjana Ultimate Casual, jota myöskin muokkailin vielä ommellessakin, kun näytti tulevan liian leveät.
Pari muutakin paitaa ompelin, mutta ovat näköjään jääneet kuvaamatta. Pikkumiehelle on sitten mukava ommella, kun hän on aina niin innoissaan uusista vaatteista. Harmaita housuja odotellessa ja saumurin huristessa hän kävi isänsä kanssa seuraavan keskustelun.

"Isi, mikä ääni kuuluu?"
"No mikä?"
"Minun uusi housut!"

2 kommenttia:

  1. Huippu tuo keskustelu! :D ja nuo housut näyttää hyvän mallisilta. Riittävän kapeat.

    VastaaPoista
  2. Nyt vasta hoksasin kommentin :). On oikeesti hyvän malliset nuo housut, ne on aika reilun mittaiset, mutta hyvin vois pitää jo nyt, kun malli on semmoinen, että ei näytä isoilta. Ja taskut alkaa olla in, kun niihin voi tunkea legoja :P.

    VastaaPoista