torstai 31. heinäkuuta 2014

Vauvanvaatteita


Onpa taas tullut pitkä blogitauko. Elämä vatsan kanssa sujuu aika pitkälti levähtäen, mutta välillä levähtämisen lomassa on kuitenkin tullut ommeltuakin. Osa ompeluista menee suoraan käyttöön tai lahjaksi ja jää kuvaamatta, mutta tämän postauksen pikkuiset vaatteet vielä odottelevat käyttäjää.

Leikkasin kärpässienikankaasta potkuhousut, mutta sitten totesin, että sitä jäi juuri hihojen verran jäljelle ja pienellä säätämisellä ja muokkaamisella siitä tulikin sitten kokopuku. Olen vältellyt näitä kokopukuja, kun tuon lahkeeseen ulottuvan vetoketjun ja sen yläosaan tulevan suojaläpän ompelu on muka tuntunut vaikealta. Vaatiihan se pientä säätöä, mutta ei se nyt oikeasti niin hankalaa ole, kunhan on laiskottanut. Kaava on siitä vanhasta SK-lehden äitiyspakkaus-mallistosta, jossa on tosi hyvänmalliset kaavat potkareihin ja kokopukuihin.




Punaista pallokangasta ostin joskus pikkupalan tarkoituksenani käyttää se johonkin isompaan vaatteeseen hihoiksi. Se ei löytänytkään paria muista kankaista, mutta siitä tuli aika söpö mekko, koko arviolta 68cm ja mallia oma sovellus. Hihan pyöriö on muistaakseni Happy Squirrel -bodyn kaavasta. Helma on ommeltu kaksinkertaisesta kaitaleesta ja rypytetty framilonilla.



Sydänhaalari odotteli vetoketjuansa vähän pitempään, mutta valmistuihan se tämäkin lopulta. Kaava on sama, jolla olen aiemminkin tehnyt näitä haalareita ja vilkaisin tuossa, että se on Ottobre-lehdestä 1/2005. Aika paljon muunneltu versio, mutta yläosa lienee alkuperäinen. Tässä kuvaa katsoessa alkaa kyllä tehdä mieli vaihtaa nuo lahjeresorit violetti-valkoraidallisiin, hmm.



Kissahaalarissa oli tarkoitus testata uusimman Ottobren (4/2014) vanupuvun kaavaa. Eihän se ihan semmoisenaan soveltunut minun ajatuksiini, joten muokkailin sitten taas reippaasti. Mietin pitkään, että millaiset kääntöhihat ja -lahkeet tekisin, mutta lopulta otin ja ompelin ne kokonaan umpeen. Tuntuu ainakin tässä vaiheessa ihan hyvältä ratkaisulta, kun eihän pienen vauvan käsiä tarvitse hihoista ulos kiskoa ja noihin saa muutamassa minuutissa vaihdettua resorit, kun vauva kasvaa. Käyttöikä tällä puvulla on luultavasti tosi pitkä. Puku on vuoritettu trikoolla ja aukeaa neppareilla lahkeisiin asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti