tiistai 10. joulukuuta 2013

Bodyinnostus ja silitysarkkikokeilu

Joskus sitä vähän innostuu. Piti tehdä yhdelle ihanalle tyttövauvalle pari bodya. Ryhdyin suunnittelemaan ja leikkomaan kankaita ja aina tuli joku uusi idea mieleen. Lopulta bodyja oli 6 kappaletta. Yksi tuli jo esiteltyä Orient-postauksen yhteydessä ja yksi jäi kuvaamatta. 




Kaavana näissä on Happy Squirrelin ja Kisuliinin yhdistelmä, jota on vielä muokattu omien mieltymysten mukaan. Pinkissä etukappale on kaksinkertainen koko matkalta, kahdessa muussa on poikkitikkaus puolivälissä.

Silitysarkit ovat nyt olleet suosiossa ompeluryhmissä ja piti itsekin kokeeksi tilata. Ensimmäinen kokeilu meni erääseen lahjoitusbodyyn, jota en ole blogannut ja sitten olen käyttänyt silitysarkkeja lähinnä paikkamateriaalina, johon se sopii loistavasti. Isänpäiväksi sitten tein vähän isomman kokeilun: ompelin omalle isälleni paidan, johon tein tyttären (8v) piirroksen mukaisen puun. 
 

T-paidan kaavana JTKK:n miesten T-paita, joka on selvästi mallia lyhyt ja leveä. Pidensin reilusti ja kavensinkin ompelun jälkeen, kun näytti aika hehtaarilta. Lopputulos oli onneksi aika sopiva.

2 kommenttia:

  1. Kivoilta näyttää! Mistä muuten olet hankkinut noita silitysarkkeja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Piltti myy niitä, sieltä olen tilannut. Nyt joulukuussa siellä on joka päivä ollut joku joulukalenteritarjouskin.

      Poista