Ompelin aiemmin 2-vuotiaalle huppupyyhkeen, josta tuli hänen ehdoton suosikkinsa. Suihkun jälkeen jässikkä juoksee ympäri taloa pyyhkeen "helmat" liehuen ja huutelee "minä olen taikuli viitta!". Tätä pyyhettä en kuvannut, mutta nyt tein sarjatyönä kolme samantyyppistä ja otin niistä sitten kuvat.
Pyyhe on hyvin helppo tehdä lukuunottamatta leikkaamista ja kankaiden asettelua siten, että kaksinkertainen joustofrotee ei mene vinoon eikä pussita. Siihen kannattaa varata vähän hermoja. Hupun leikkaan silmämääräisesti hiippamuotoon, ompelen huppukappaleet keskelle suorakaiteen muotoista pyyhettä ja sitten ompelen pyyhkeet "pussiin" ja jätän kääntöaukon. Lopuksi käännän ja tikkaan reunan, jolloin samalla tulee ommeltua kääntöaukko kiinni.
Kankaat on valittu kaapista sillä periaatteella, että mitä joustofroteeta oli kaapissa riittävän iso, tähän käyttöön joutilas pala. Kuusifroteeta tilasin joskus Verson puodista pari metriä oikeastaan juuri pyyhekäyttöä varten ja sen sainkin näihin käytettyä aika lailla kokonaan. Raitasisuksella oleva pyyhe on meidän "viittataikurillemme". Laitan siihen luultavasti vielä nepparit olkapäille, koska pikkumies haluaisi, että pyyhe pysyisi "kiinni".
Bambujoustofroteesisuksinen pyyhe on pienempi ja jää luultavasti tulevan vauvan käyttöön. Bambu on erittäin pehmeä materiaali, mutta myös erittäin venyvä, joten pussitusefekti on voimakkaampi ja siksi en mielellään tee tästä lahjaksi ;).
Tämä pyyhe meni pikkuiselle ihanalle kummipojalle <3.
Ja lopuksi vielä pari laudeliinaa, jotka ompelin toukokuun lopulla tyttären opettajalle viemisiksi. Molemmissa on toinen puoli Metsolan kukkajoustista ja toinen raitaa. Nämä ovat nopeita ommella, mutta se sama asetteluhomma näissä on, että saa suoraan ja siistiksi. Kantinkääntäjä ja interlock-kantti ovat parhaita ystäviä näiden huolittelussa.
Pyyheprojektilla sainkin kivasti lisätilaa "tavoitekangaskaappiini". Minulla on nimittäin näin pieni kangaskaappi ja päätin pistää kangashamstrauksen kuriin tekemällä siitä tavoitekaapin. Eli yritän välttää (huom. yritän) kankaiden ostelua, kunnes ainakin iso osa kankaista mahtuu tähän kaappiin. Kaapin verhot ompelin keväällä, kun pelkäsin, että kankaat haalistuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti